Puhelumme loputtua, juoksin suoraan alas. Puin takkini päälle, ja nappasin kenkäni kaapista. "heippa äiti!" Huusin äidilleni, joka hääräili jotain keittiössä, niinkuin melkein aina. "Äläpä mene minnekkään." Äitini sanoi, ja vetäisi minua takkini hupusta. "Minne sitä ollaan menossa?" Hän jatkoi. "Kiiiirjaaastooooon!" Huusin, ja venytin kaikkia vokaaleja sanassa. "Hah. en usko sinua" Äitini sanoi, ja talutti minut sohvalle istumaan. "Mutta menen oikeasti!" huusin. "En usko siltikään. Menet oikeasti tapaamaan jotain huumediileriä." Äitini sanoi, ja käveli takaisin keittiöön. "Luuleksää mua iha pöljäksi?" Huudahdin hänelle, ja näytin mielessäni kieltä. Äitini on todella vainoharhainen ihminen. Luulee jopa tuollaista minusta. pah. "No mitä kirjoja sieltä haet?" Äitini kysyi, ja laittoi kätensä puuskaan. "Nuortenkirjoja, sekä yhtä koulukirjaa" valehtelin nopeaa. Ei hän uskoisi jos sanoisin jotain, joo meen hakemaan Japanin sukukirjoja sieltä lalalalaaaa. "Saat 15minuuttia aikaa käydä kirjastossa. Jos myöhästyt, et pääse viikkoon edes Tomolle kylään" Hän sanoi, ja jatkoi tiskaamista. "Okei. Heippa!" huudahdin juoksien ulos. Otin pyöräni, ja lähdin pyöräilemään suoraan kirjastoon. Pääsin ensimmäisille liikennevaloille, katsoin taakseni ja näin äitini siellä. Valot vaihtuivat, ja lähdin pyöräilemään yhä nopeampaa. Hän oli nolo, kun seuraili minua niin. Kirjastolla katsoin taakseni. En nähnyt häntä. Astelin kirjastoon, ja kysyin kirjastotädiltä Japanin sukukirjoja. Sain yhden, katsoin sisällysluetteloa. "Mori sivut 38-71! Meitähän on paljon!" huudahdin vahingossa, ja kaikki katsoivat minua sanoen; "ssshh..". Nolostuin, ja lähdin kävelemään lainauskoneelle. Lainasin; "Japanin Suurin Sukukirja"-nimisen kirjan. Poikkesin kauppaan lähtiessäni, ja ostin itselleni viinirypäleen makuisen tikkarin. Kun saavuin kotiin, äitiä ei näkynyt missään. Juoksin huoneeseeni hänestä piittaamatta, ja soitin Tomolle. Puhelu meni suoraan vastaajaan.

 

Aamulla heräsin kymmeneltä. Hysteerinen äitini oli jo herännyt, ja isä oli taas töissä. Ei häntä enää näekkään ollenkaan. Pakkasin kännykkäni, kirjan, omenan ja pienen mehupurkkini laukkuuni, ja lähdin pyöräilemään Tomolle. Äitini ei sanonut mitään, onneksi. Kai hän luotti minuun. Tai sitten ei, mutta hän ei vain viitsinyt sanoa mitään. Pian olin Tomon pihalla. Juoksin ovelle, ja koputin. Hänen äitinsä tuli avaamaan. "Hei yumeko! Etsit varmaan Tomoa?" Hän kysyi iloisesti minulta. Nyökkäsin vastaukseksi hymyillen. Rouva Mori ohjasi minut yläkertaan. Tomo penkoi siellä kirjahyllyä. Hänellä oli pinossa kirjaa. "Mooooi Tomo!" Huudahdin. Tomo säikähti, sillä ei varmaan ollut huomannut minun hiippaillen hänen huoneeseensa. "terve yume." Hän sanoi minulle, ja otti vielä yhden kirjan hyllystä. Hän istui sängylleen. "Montako kirjaa kirjastossa oli?" Hän kysyi. Otin kirjan laukustani, sanoen; "yks". "Määpä löysin kuusi" Hän sanoi, ja istui kirjapinon päälle. "Aletaanko tutkimaan niitä?" Kysyin. Tomo nyökkäsi vastaukseksi, ja otti yhden kirjan altaan. Kirjan kannessa luki isosti: "Morin Suuri Sukupuu". Tomo alkoi tutkimaan kirjaa. Siellä kerrottiin Morin suvun historiasta. Hän selaili kirjaa, löytäen otsikon; "sukupuu". Hän tutkaili sukupuuta, ja naurahti; "Hei tuolla on sun äitis ja isäs nimi!" Repäisin kirjan Tomon kädestä, ja katsoin sitä. Siellä tosiaan luki vanhempieni nimet, ja isovanhempieni! Minua vain.. ei ollut. Katsoin toiselle puolelle puuta. "Nozomi Mori.." sanoin hiljaa. "Sehän on äitisi?" Kysyin Tomolta. Hän nyökkäili. Nozomista johti viiva alemmas, jossa luki "Hikaru Mori" ja sen vieressä, "Adoka Mori".

 

~Täädäädäää ;D uush :D vain yks kuva. sori :D~

____$$$$_____________$$$$$_____$$$$
_______$___$$$$_________$$____$$__$$___$
______$$_____$$$$$$$$$$$_______$$$_____$$
______$_______________$$_______$$_______$
______$_______________$$______$$$$$$$$$$$
______$_______________$$_____$$$$$$$_____$
______$$_______________$$____$$$$$$$_____$
______$$________________$$$$$$$$$$$$_____$
_____$$________________________$$$$_____$
_____$$___________________________$$___$$
____$$______________________________$$$__$
____$$___________________________________$$
____$$__________________________________$$$$$$$ 
$$$$$$$______$$$________________$$$______$ 
____$$_______$$$________________$$$_____$$ 
_____$$______$$$______$$$$______$$$______$$$$$

__$$$$$$$____________$$$$$$____________$$$
_______$$$_____________________________$$_$$
_____$$_$$___________________________$$____$$
____$$_____$$______________________$$$$
____________$$$$$$____________$$$$$$
_________________$$$$$$$$$$$$$$

Häh?
Mitä? mikä on minussa? Ajattelin vanhaa akkaa mielipuoleksi, ja päätin lähteä pyöräilemään kotiin päin. Ei minussa ainakaan mitään erikoista voi olla. Pyöräillessäni kotiin, mietin silti vanhaa akkaa , ja sanosa " se on sinussa". Mitä se voi tarkoittaa? En voi olla rauhassa noilta sanoilta enää. En voi, en. Soitin Tädilleni. Hänen puhelimensa oli kiinni. Tomollekkin yritin soittaa, mutta ei hänkään vastannut. Kun olin
polkenut kotiin yli puolet, huomasin puussa "kadonnut" ilmoituksen. Jäin lukemaan sitä, sillä tällä kertaa  sellaisessa ei ollut eläintä, vaan ihmisen kuva. Ei yleensä kyllä ihmiset katoa noin vaan, mutta tällä kertaa näköjään. Ihminen oli noin 17vuotiaan näköinen, ja hänellä oli tumman ruskeat hiukset. Pyöräilin nopeaa kotiin.

Kotona ollessani, näytin kuulemma kuin aaveen nähneeltä.  Tuijotin yhtä nurkkaa miettien sen akan sanoja, sitä julistetta ja Adokaa. Äitini oli soittamassa jo isälleni, joka on töissä iltaisin ja öisin Fermunec Oy:ssä. En kunnolla edes tiedä mikä koko yritys on, mutta isäni tuo sieltä aina kyniä minulle, ja saan aina iloisesti antaa koulussa Tomolle niitä. Kohta kuitenkin puhelimemme soi, ja ryntäsin vastaamaan. "Yumeko Mori." Vastasin reippaasti. "Tomo täällä moi" Tomo sanoi. "moiihh. mitä asiaa?" Kysyin. "sitä vain, että kun olin tädilläsi, hän kertoi minulle sellaisista kaksosista, nimeltänsä Hikaru ja Adoka. Ja kun lähdin tädiltäsi, pysähdyin kauniiseen Sakurapuistoon, ja joku vanha nainen tuli luokseni, ja sanoi: "Sdinä olet se". Mitähän se tarkoittaa?" Hän selitti. "Samat asiat minäkin kuulin tänään. Koko juttu alkaa käydä kummalliseksi, en kestä enää!" Sanoin. "No en minäkään. Tule huomenna meille niin otetaan asioista selvää!" Tomo sanoi. "Joo. Tutkitaan kaikki kirjat joissa kerrotaan Morin suvusta. Käyn illalla kirjastossa, ja hankin kaikki Japanin sukukirjat, joissa mainitaan Mori." Sanoin Tomolle. "joo, etsin kaikki kirjat meiltä joissa lukee jotain suvustamme. " Hän sanoi. "Kuvittele Tomo, saatamme olla sukua toisillemme. Saatamme olla Hikaru ja Adoka"

~juuh:D Taas uusi osa. Lyhyempi, mutta pian taas uusi! Momoiro Appurustahan on ilmaantunut nyt jo kolme osaa! Ja loppua ei näy vieläkään ;3 parempia osia tulee kun pääsen omalle koneelle Ouluun, olen tapaninpäivään asti Rovaniemellä ;¤ Sen jölkeen osaatte odottaa paljon jatkoa! ;D Muistakaapa muuten vierailla myös Alexin Fantasiassa, mahtava tarina!~

Jäin miettimään untani vielä pitkäksikin aikaa. Päätin pistää tädilleni, Hatawarille viestin. Ajattelin että hän saattaisi tietää asiasta. Pian hän soitti. "Hei Yumeko kulta. Vanhemmistasiko kysyt?" Hän kysyi huolestuneena. "niin. Ihan kuin minä ja Tomo olisimme sukua toisillemme, eli aksosia, olemme niin samanlaisia, ja saman näköisiäkin!" sanoin puhelimeen itku kurkussa. "Voi Yumeko kulta...Jos voisin, kertoisin ihan kaiken lapsuudestasi, mutta en voi. Olen pahoillani" Hatawari-tätini sanoi. "EI SITTEN. otan selvää itse asioista, ja tulen tietämään asiat, ilman apuasi!" huusin tädilleni vihaisesti, ja löin luurin korvaan. Ei tainnut olla hyvä idea soittaa. Painoin pään tyynyyni ja mietin. Mietin Tomoa. Puhelimeni soi. Tomo soitti. "Yumeko" vastasin Tomolle. "Soititko Hatawarille?" Tomo kysyi. "Soitin. Mistä tiesit?" Kysyin. "Hän soitti minulle, ja käski tulla kylään huomenna. Sain pyytää sinutkin mukaan" Tomo sanoin iloisesti. "Siellä on teeleipiä" hän naurahti. "En voi tulla". Sanoin Tomolle surullisesti. "no?" hän kysyi. "en vaan voi. Menen huomenna isoäidilleni. Haluan tietää asioista" Sanoin. "Aijaa, no kerron hänelle terveisiä. Ciao!" Tomo sanoi ja sulki puhelimensa. Mietin asioita vielä hetken, ja sitten nukahdin.

Seuraavana aamuna kun heräsin, vaihdoin vaatteeni, nappasin laukun naulakosta ja menin ulos. Otin vaaleanpunaisesta omenapuustamme kauniin punaisen omenan, ja hyppäsin pyörän selkään, ja lähdin polkemaan mummolleni. Mummolle oli pitkä matka, mutta pysähdyin käymään kuppilassa ostamassa itselleni pullon vettä ja sämpylän. Pysähdyin syömään ne kauniiseen sakurapuistoon.

Pian pääsin mummolleni. Mummoni on yli 100 vuotta vanha.

Mummoni selitti asiaa kaksosista, jotka olivat olleet nimiltänsä, Hikaru ja Adoka. Adoka oli ollut hiljainen ja ujo tyttö, ja Hikaru oli joko itkenyt, tai muuten äännellyt kokoajan. Sitten toinen Hikaru oli adoptoitu toiseen kotiin. Hikarun oikeat vanhemmat eivät olleet kestäneet Hikarua. Adoka oli jäänyt oikeaan kotiinsa. Hikarusta mummoni ei tietänyt mitään. Mutta minähän saattaisin olla Hikaru, nimeni olisi vain uudessa perheessääni muutettu Yumekoksi ja Tomo olisi Adoka. Tämä alkaa käydä liian kummalliseksi. Miten tässä näin kävi?  Olen selvittämässä asiaa siitä, että olemmeko minä, ja bestikseni oikeasti sukua toisillemme. Kiitin mummoa, ja lähdin pyöräilemään takaisin kotiini. Soitin matkalla Tomolle, ja kerroin mitä mummoni oli sanonut. "mitä? me saattaisimme olla Adoka ja Hikaru!" Hän huudahti ihmeissään. "niin!" Sanoin hänelle. ""voi ei. Pakko lopettaa! Sayonara!" hän huudahti ja sulki puhelimensa. Mitä tapahtui? mietin pyöräillessäni. Pysähdyin matkalla samaan puistoon, ja istuin penkille. Vanha mummo tuli luokseni, katseli minua ja koski hiuksiani, sanoen: "Se on sinussa".

Mutta mikä on minussa?

~pahoittelen huonoa,ja miltei kuvatonta osaa, mutta kuvia en voi laittaa, koska en ole kotona. jatkan kuitenkin Normaalisti, ja seuraava osa voi tulla milloin vain, vaikka huomenna. jos kerkeän tehdä :D ja vielä isopahoittelu samasta kuvasta, mikä ekassakin jaksossa nähtiin, mutta huomenna saattaa tulla parempi osa, jos pääsen kannettavalle.~

Joo, aika outo saattaa olla, mutta :'D

Hei, Olen Yumeko Mori, 'kuuluisa' Japanilainen teinilaulaja. Laulan ystäväni Tomo Morin kanssa. Meillä on sama sukunimi, mutta emme ole sukua toisillemme. Olemme kyllä aika samannäköisiä, mutta emme me ole edes sukua. Tomo muutenkin on ihan erilainen luonteeltaan kuin minä. Hän on paljon ujompi, ja hiljaisempi kuin minä. Itse olen kova puhumaan, ja minua ei saa hiljennettyä millään! Olemme aina olleet parhaita ystäviä, esikoulusta asti.

Huomaat varmaan, että olemme melko samannäköisiä. Ihmiset ovat usein tulleet kyselemään meiltä , että olemmeko kaksosia. Haastatteluissakin sitä kysellään. Olemme samanpituisia, ja meillä on samanväriset silmät, hiukset ja olemme muutenkin silti niin samanlaisia, vaikka luonteeltamme olemmekin erilaisia. Vaikka Tomon hymy on ujompi kuin omani.

Eräänä aamuna, heräsin outoon uneen. Olin nähnyt unta, että minä ja Tomo olisimme oikeasti kaksosia, mutta minut olisi pistetty lastenkotiin, josta minut oli hakenut uusi perhe. Heti kun heräsin, soitin Tomolle unesta. Tomo oli unisen kuuloinen, ja mutisi jostain omasta unesta, jossa hän oli kertonut minulle jonkun salaisuuden, joka liittyi hänen vanhempiinsa. Hän ei kuitenkaan muistanut, että mikä se uni oli. Olin hämmentynyt, entä jos olisimmekin kaksosia?

 

~Tässä eka osa :D Hieman lyhyt, mutta jatkoa teen jo tänään, kunhan kommentti tulee! ,D~

Keksikää muuten tarinalle kiva nimi :D